Artikkeli

4.9.2026

“Rengassesongissa ei ole aikaa yllätyksille” – Ecoservicen Kari Järven vinkit onnistuneeseen sesonkiin

Onnistunut rengassesonki alkaa hyvästä valmistautumisesta

Kiireinen rengassesonki ei anna paljon anteeksi. Kun asiakasvirrat kasvavat, rengasliikkeen koneiden, laitteiden ja työprosessien on toimittava ilman turhia keskeytyksiä. Hyvä valmistautuminen näkyy sekä työn sujuvuudessa että asiakkaan kokemuksessa, joten sesonkiin kannattaa varautua hyvissä ajoin. Mitä lähemmäksi kiireinen kausi ehtii, sitä hankalampaa on korjata puutteita tai hankkia uusia laitteita.

Valmistautuminen alkaa koneiden ja laitteiden kunnon arvioinnista. On hyvä tarkistaa, toimivatko nykyiset korjaamolaitteet luotettavasti vai olisiko niitä syytä päivittää työn tehokkuuden parantamiseksi. Yksikin rikkoutunut renkaanvaihtokone, tasapainotuskone tai nostin voi hidastaa koko työpäivää. Samalla kannattaa tunnistaa kulumat ja vauriot sekä varmistaa, että tarvittavat huollot tehdään ennen sesonkia. Pieni vika on huomattavasti helpompi ratkaista ennakkoon kuin keskellä kiireisintä työpäivää.

Myös varaosien ja tarvikkeiden saatavuus kannattaa varmistaa ajoissa. Sesongin aikana ei ole hyvä hetki huomata, että tarvittava osa puuttuu. Kun tavallisimmat varaosat ja tarvikkeet ovat valmiina, mahdolliset ongelmat voidaan ratkaista nopeasti ilman tarpeettomia seisokkeja.

Rengassesonki kuormittaa myös henkilöstöä, sillä työ sisältää paljon toistoja, nostoja ja renkaiden siirtämistä. Työn sujuvuutta ja ergonomiaa voidaan parantaa oikeilla apuvälineillä, kuten rengaskärryillä, pyörien siirtoalustoilla, nostopaloilla, ajorampeilla ja muilla ergonomiaa tukevilla ratkaisuilla. Sopivat työvälineet säästävät aikaa, vähentävät työn kuormittavuutta ja tehostavat toimintaa.

Kiire ei saa mennä turvallisuuden edelle

Laitteiden kunnon lisäksi on tarkasteltava koko työympäristöä: ovatko työvälineet helposti saatavilla, ovatko työskentelytilat toimivat ja voidaanko turhia nostoja tai siirtoja vähentää? Turvallinen työympäristö palvelee sekä työntekijöitä että asiakkaita.

Valmistautumista kannattaa arvioida myös asiakkaan näkökulmasta. Asiakas odottaa, että renkaat vaihdetaan nopeasti ja luotettavasti. Kun työprosessi toimii ja laitteet ovat kunnossa, läpimenoaikaa voidaan lyhentää ja palvelun laatu pitää tasaisena myös kiireessä. Hyvin suunniteltu rengassesonki on enemmän kuin tekninen suoritus: se on osa asiakaskokemusta. Kyse on kokonaisuudesta, jossa laitteet, työntekijät, turvallisuus ja työprosessit tukevat toisiaan. Kun perusasiat ovat kunnossa jo ennen kiireen alkua, rengasliikkeessä voidaan keskittyä olennaiseen eli asiakkaiden palvelemiseen.

Tarkistuslista rengassesonkiin

Käy läpi koneet ja laitteet – ovatko ne kunnossa vai olisiko aika päivittää ja näin tehostaa suorituskykyä? Tarkista ainakin:

  • nostimet
  • rengaskoneet
  • tasapainotuskoneet
  • pyöränpesukoneet
  • kompressorit
  • keskitysvarusteet
  • mutterinvääntimet
  • palteenirrottajat
  • renkaantäyttöasemat
  • turvatäyttöhäkit
  • pyöränsuuntauslaitteet

Kun ensimmäinen auto saapuu halliin, kaiken pitää olla valmista

Kari Järvi, Ecoservice Espoo Oy toimitusjohtaja, korostaa ennakoinnin merkitystä.

Kun rengassesonki alkaa, ei ole aikaa yllätyksille. Me korjaamolaitetoimittajana haluamme varmistaa, että rengassesonki sujuu asiakkaalle jouhevasti alusta loppuun. Koska koneilla ja laitteilla voi olla useiden kuukausien toimitusajat, on tärkeää varmistaa, että ne ovat huollettuja ja ajan tasalla, varaosat ja tarvikkeet kunnossa, ergonomia ja turvallisuus huomioitu sekä työprosessit sujuvat. Kun nämä asiat ovat hallussa, sesonki pyörii hallitusti, tehokkaasti ja kannattavasti – ja autoja saadaan ulos ovesta nopeasti ja sujuvasti.”

Ecoservice Espoo Oy – rengashuollon kumppani pitkällä alan kokemuksella

Ecoservice Espoo Oy on suomalainen perheyritys, joka toimii rengashuollon koneiden ja laitteiden maahantuojana ja myyjänä. Yli 40 vuoden kokemuksella yritys tarjoaa rengasliikkeille kokonaisvaltaisia ratkaisuja sekä henkilökohtaista asiantuntijapalvelua. Ecoservicen edustuksiin kuuluvat alan johtavat merkit kuten Mondolfo Ferro, Ahcon, Werther, Drester, Boxer, SUN, HAWEKA, Fiac, AIGNEP ja uutuutena UTILNOVA.

Palvelukokonaisuuteen kuuluvat laitteiden, koneiden, työkalujen, tarvikkeiden ja varaosien myynti henkilökohtaisella palvelulla aina asiakkaiden tarpeita kuunnellen. Lisäksi erilaiset suunnittelupalvelut. Suunnittelupalveluihin sisältyvät rengashotellien ja renkaiden asennuslinjastojen suunnittelu sekä korjaamosuunnittelu. Ecoservice on mukana myös täysin uusien toimipisteiden suunnittelussa ja niiden kalustuksessa. Asennus-, koulutus-, huolto- ja korjauspalvelut toteutetaan yhteistyössä kumppaniverkoston kanssa. Lisäksi tarjoamme asiakkaille joustavia rahoitusratkaisuja.

Kohta mennään – joko rengasliikkeesi on valmis?

Ota yhteyttä, niin katsotaan laitteet kuntoon ennen sesonkia.

Kari Järvi I +358 400 443 944 I kari@ecoservice.fi